ENGLISH
Vallilan rapsodia
Vallilan rapsodia on seitsemänosainen laulusarja sopraanolle ja pianolle Viljo Kajavan runoihin.
Asuin vuodet 2018-20 Vallilassa asunnossa, jonka ikkunasta näki Juha Leiviskän suunnitteleman Vallilan kirjaston. Koska runoilija Viljo Kajava aikoinaan asui Vallilassa ja kirjoitti alueesta runsaasti runoja, on kirjasto ottanut hänet eräänlaiseksi suojattikirjailijakseen. Kulmilla asuessani ja liikkuessani kiinnostuin Kajavan tuotannosta ja aloin tuntea keksittyä nostalgiaa hänen Vallilaansa, jota ei ole enää vuosikymmeniin ollut olemassa. Sävelsin seitsemän runoa kokoelmasta Vallilan rapsodia (Otava 1972) lauluiksi sopraanolle ja pianolle. Kokoelman sävyt liittyvät mielessäni nimenomaan kevääseen arvaamattomine vaihteluineen säässä, tunnelmassa ja mielialassa.
Kiitos Viljo Kajavan perikunnalle luvasta käyttää runoja sävellyksissä.
Teoksen nuotit ovat saatavilla Music Finlandin Core-palvelussa.
Vallilan Rapsodia - I: Muuan aamuhetki (omistettu Kaija Saariahon muistolle)
Muuan aamuhetki
Auringon hiukset
merituulessa auenneet
savupilven läpi
ohuina harpunkielinä
                kimmeltävät.
Ambulanssin ääni,
yksitoikkoinen.
Joku on lähtenyt,
sähköpora pudonnut
                kädestä.
Harpunkielet
hajoavat hitaasti savuun.
Vallilan Rapsodia - II: Kello seitsemän

Kello seitsemän
Aamulla tuuli kulkee, ilma vaeltaa,
kasteinen katu kimmeltää,
pimeät taivaanrannat valkenevat.
Kostean rautaportin yli
auringon nuolet hajoavat pihalle.
Eivät lennä sisälle tänne:
            jyskivien koneitten ääressä
            tehtaanikkunan karstan takaa
            me aistimme ilman
            ja tuulisen valon
            tärisevät kädet nyrkkeinä
                        koneitten vivuissa,
            hitsausliekin sähistessä
            sineä ja punaa ja kuparin
                       kirpeää tulta.
Humiseva tuuli, tule portista sisään,
humahda lävitsemme,
tule kerrankin tänne, tuuli,
tule meihin ja meissä laula.

Vallilan rapsodia - III: Jousenveto
Jousenveto
Huhtikuun märästä tuulesta
sieppaan aamun liepeen
hoiperrellen
sarastuksessa
repeileviin pyöriviin pilviin.
Venyn loputtomiin ja ohenen
kuin Marc Chagallin taulun hahmo
kiskoen pilven
savuavan harson
laitakaupungin murheen ylle.
Vallilan rapsodia - IV: Mäkelänkadun vaiheilta
Mäkelänkadun vaiheilta
Siellä täällä pihojen perällä
vanhoja aittoja ja talleja,
ruusupensaita, kukkapenkkejä,
lasten väljä vapaus lauta-aidan
takana.
Mutta pian tulevat raivaustraktorit
kauhat korkealla,
yhdessä päivässä
vapaus rajataan tiili- ja betonimuurein
Ja nopea on kehitys kohti erämaata
ja kohti yksinäisyyttä
                         vuokrahuoneissa;
autojen haju täyttää asfalttipihat
jotka pian ruudutetaan parkkipaikoiksi.
Vallilan rapsodia - V: Pyyntö
Pyyntö
Pane minuun vauhtia, kevät.
Polta auringonsäteen äimällä pohjetta
niin että kirkaisen kuin lapsi,
nosta minut
kultakylkisen pilven selkään,
sytytä palamaan ja hajoita minut
pumpulihahtuviksi
köyhien pölyiseen ikkunaan,
hajoita minut riitelammikoiksi
asfalttipihan lasten astua rikki.
Sitten, kevät,
anna minun kerran vielä kirkaista
kiivas ja terävä
ilon alkeellinen kirkaisu.
Vallilan rapsodia - VI: Yölliset vankkurit
Yölliset vankkurit
Yöpilvien hiljaiset vankkurit
kulkevat pohjoista kohti
aamuhorteisen Mäkelänkadun yllä,
repeytyneitten kuomujen lävitse tähdet.

Mitä kantavatkaan yön harmaat vankkurit,
mitä kertonee ohut savu
joka nousee taivashevosten sieraimista.
Me himmeäsilmäiset varhaisaamun valvojat
seuraamme pilvivankkureitten kulkua
ja rinnastamme putoaa jokin arjen lohkare.
Rintakorimme ohutluisten ristikoitten lomitse
katsoo hiljaisten pilvivaunujen vaellusta
jokin syntymätön ihmisessä.
Vallilan rapsodia - VII: Romantiikka
Romantiikka
Sanokaa mitä sanotte,
romantiikka ei kuole koskaan.
Se kukkii naistenhousujen
perhoskuvioissa,
merimiehen kalun tatuoinneissa,
se viipyy pettyneen naisen
suupielen hiuksenhienoissa rypyissä,
se väikkyy valona
hänen katseensa sumuisessa maisemassa.