Otto Nuoranne (s. 1991) on helsinkiläinen monialainen säveltäjä, musiikintekijä ja sellisti.

Säveltäjänä
Nuoranteen vaikutteet ulottuvat nykymusiikista progressiiviseen metalliin renessanssikontrapunktin ja IDM:n kautta, ja hän pyrkii musiikissaan aina tuomaan yhteen akustisen ja klassisen musiikin hienovireisyyden ja kompleksisuuden sekä vahvistetun ja elektronisen musiikin rytmisen draivin ja intensiteetin.

Nuoranne työstää tällä hetkellä uutta musiikkia useaa eri sävellysprojektia varten. Työn alla on uusi orkesteriteos "Armas", sooloteos baritonisaksofonille ja elektroniikalle Sibelius-rahaston tuella sekä uusi teos bassoklarinetille, sellolle ja elektroniikalle Madetoja-säätiön tuella. Hän on säveltänyt musiikkia esimerkiksi Musica nova -festivaalille, Itämerifestivaalin Science Lab -projektiin, Avanti!-kamariorkesterille, Zagros Ensemblelle, HISS-kvartetille, Hai-kvartetille ja EMO Ensemblelle, sekä vokaalimusiikkia ja soolo-ohjelmistoa eri soittimille.
Hänen pianoteoksensa "Polaris" sai tuomariston kunniamaininnan Tampereen pianokilpailun sävellyskilpailussa 2025. Hänen teoksensa "Roso" valittiin edustamaan Suomea Ung Nordisk Musik -festivaalilla Ruotsin Örebrossa 2024. Vuodesta 2021 lähtien Nuoranteen työtä ovat avokätisesti tukeneet eri apurahojen ja tukien muodossa Taike, MES, SKR, Svenska kulturfonden, Sibelius-Akatemian tukisäätiö ja Suomen säveltäjät.
Nuoranne opiskelee sävellyksen maisteriopinnoissa Taideyliopiston Sibelius-Akatemialla. Hän viettää kevätlukukautta 2025 vierailevana maisteriopiskelijana McGillin yliopiston Schulich School of Musicissa Kanadan Montrealissa professori Chris Paul Harmanin johdolla sekä sivuopintoina Eliot Brittonin ja Luna Pearl Woolfin opetuksessa. Aiemmin häntä ovat opettaneet Ville Raasakka, Juhani Nuorvala ja Matthew Whittall, ja hän on hiljattain osallistunut myös Jukka Tiensuun, Tomi Räisäsen, Julian Andersonin ja Carola Bauckholtin opetukseen mestarikursseilla. Hän on kiinnostunut monialaisista projekteista kuten elokuva- ja teatterimusiikin tai tanssiteoksiin säveltämisestä.
Musiikintekijänä
Huhtikuussa 2025 Nuoranne julkaisi uutta musiikkia siskonsa Maaria Nuoranteen debyyttiromaanin Rotan vuosi yhteydessä. Musiikki on luotu yhteistyössä kirjoittajan kanssa ja se toimii osana audioromaania välisoittoina lukujen väleissä.

Nuoranteen sooloprojekti Echoic on toiminut vuodesta 2013, ja yksi Nuoranteen vuoden 2022 Taike-apurahan projekteista oli Echoicin kolmannen studioalbumin kirjoittaminen. Nuoranne on Echoicin ainoa kirjoittaja, pysyvä esiintyjä ja taiteellinen tuottaja, mutta albumeja ovat aiemmin olleet tuottamassa audiovelhot Markus Vuoristo, Ilari Heinilä ja Ilmari Apajalahti. Lavalla seuraan liittyy vaihtuva kokoelma muita muusikoita.
Sellistinä
Nuoranne on saanut klassisen koulutuksen sellossa. Hän työskentelee sellistinä säännöllisen epäsäännöllisesti sekä taidemusiikin että muun musiikin aloilla. Hän kuuluu tällä hetkellä improvisoidun musiikin kollektiivi Bureaux'hon sekä jousikvartetteihin Neue Quartet ja Ursus Factory Strings. Nuoranteen sello-opettajia ovat olleet Tapani Heikinheimo, Raimo Sariola ja Heikki Kulo, ja lisäksi hän on opiskellut improvisointia Anssi Karttusen ja Libero Mureddun johdolla.

Nuoranne esittää osin improvisoidun, osin sävelletyn musiikkiosion sellolle ja elektroniikalle KokoTeatterin esityksessä "Jumalasta seuraava", joka perustuu Katariina Sourin samannimiseen romaaniin. Esitys on Helsingissä lokakuussa 2025.
Muuta
Nuoranne valmistui musiikinteorian kandidaatiksi keväällä 2022 ja työskentelee epäsäännöllisesti myös sovittajana ja nuotintajana. Ennen akateemista musiikkiuraansa Nuoranne opiskeli yleisen kielitieteen kandidaatiksi University College Londonissa Iso-Britanniassa ja työskentelee musiikin ohessa englanti-suomi-kääntäjänä ja oikolukijana. Vähäisellä vapaa-ajallaan Nuoranne harrastaa mm. elokuvia, avantouintia ja viskejä.